Vuosi 2024 lähestyy loppuaan, joten on aika tehdä yhteenvetoa kuluneen vuoden vapaaehtoisesta hiilimarkkinasta.
Kuluneen vuoden aikana on nähty paljon kehitystä niin valtioiden kuin yrityksien sitoutumisessa hiilineutraalimpaan tulevaisuuteen, mutta myönteisistä muutoksista huolimatta kestävään lopputulokseen on vielä pitkä matka.
Ennen kun pääsemme alkua pidemmälle, joudun selittämään muutaman keskeisen käsitteen lukuisista vapaaehtoiseen hiilimarkkinaan liittyvistä lyhenteistä, joita tulemme käsittelemään vielä tarkemmin tekstin edetessä:
KAISU on valtioneuvoston, ympäristöministeriön johdolla, valmistelema keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma, joka linjasi päästökaupan ulkopuolisen sektorin ilmastotoimenpiteet ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi.
Päästökauppasektori käsittää energiantuotannon, suuret teollisuuslaitokset ja Euroopan sisäisen lentoliikenteen.
Taakanjakosektori kattaa liikenteen, maatalouden, rakennusten erillislämmityksen, jätehuollon, työkoneet, F-kaasut sekä pienet teollisuus- ja lämpölaitokset.
Maankäyttösektorilla tarkoitetaan maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön muodostamaa kokonaisuutta.
MISU on maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma, jossa määritetään ne keinot, joilla pyritään vähentämään maankäyttösektorin ilmastopäästöjä sekä vahvistamaan hiilinieluja ja -varastoja.
Kompensaatiolla tarkoitetaan päästöjen hyvittämistä esimerkiksi ostamalla hiiliyksiköitä vapaaehtoisilta hiilimarkkinoilta.
Ilmastovuosikertomus 2024
Ympäristöministeriön tekemä kuluneen vuoden ilmastovuosikertomus piti sisällään sekä positiivisia että negatiivisia uutisia. Kokonaisuudessaan Suomen kasvihuonepäästöt olivat vähentyneet 11 prosentilla verrattuna vuoteen 2023, mitä erityisesti päästökauppasektorin 19 prosentin vähennys kiritti.
Puolestaan taakanjakosektorin päästöt laskevat edelleen hyvin hitaasti, minkä lisäksi maankäyttösektorin hiilinielut metsien vetämänä ovat pienentyneet useamman vuoden ajan.
Ympäristöministeriö toteaa itsekin vuosikertomuksessaan, että nykyiset toimet eivät riitä ilmastotavoitteisiin pääsemiseen, vaan lisätoimia tarvitaan jokaisella sektorilla ja nopeasti.
Maankäyttösektorin toimet, kuten metsien hiilinielujen lisääminen, on mainittu ministeriön ehdottamissa lisätoimissa, mutta KAISU:n ja MISU:n esitetyille toimenpiteille ei ole luvassa riittävää rahoitusta, vaikka juuri maankäyttösektorin toimenpiteisiin tulisi juuri nyt panostaa suuresti.
Rajatuilla resursseilla Suomen ja maailman tulee keskittyä vaikuttavimpiin ja kustannustehokkaimpiin toimiin, joilla ei ole taloutta kuristavia vaikutuksia, jotta meillä on varaa ilmastotoimiin myös tulevaisuudessa. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on maratonjuoksu, ei pikamatka.
Kaikkia toimia tarvitaan, mutta priorisointi on tärkeää. Emme voi säännellä tai verottaa taloutta hengiltä ja muutoksen tulee olla maan sisällä oikeudenmukainen.
Uusi metsä turvepellolle istutettuna muuttaa aidosti alueen päästöjä perusuraan verrattuna, ja Carboreal keskittyy juuri siksi niille alueille. Suomen päästöjen vähentämisessä tulisi keskittyä kaikkiin vaikuttaviin ilmastotoimiin, eikä osaoptimointia eri sektoreiden välillä saa tapahtua.
Kansalliset päätökset hidastavat hiilensidonnan kasvua
Päättäjien kesken taistellaan edelleen ilmastopäätöksissä ideologisella tasolla, mistä erinomaisena esimerkkinä toimii jakeluvelvoite ja sen rampautettu joustomekanismi.
Kuten LUKE totesi omassa lausunnossa HE 121/2024 osalta, jakeluvelvoitteen joustomekanismi on esityksen ainoa päästöjä aidosti vähentävä toimi. Tästä huolimatta sen käytöstä väitellään ja sille asetetaan perusteettomia rajauksia tuplavaatimuksien ja prosenttiosuuksien osalta, vaikka näille rajauksille ei ole mitään tieteellisiä perusteita.
Ottaen huomioon, että saksalaiset tutkijat (H. Fehrenbach, S. Bürck (2022) ja H. Fehrenbach, S. Bürck, A. Wehrle (2023)) ovat osoittaneet, että biopolttoaineiden tuotannolla ja käytöllä voi olla jopa negatiivinen ilmastovaikutus, ovat edellä mainitut joustomekanismin rajoitukset erittäin kyseenalaisia.
Selvyyden vuoksi todettakoon vielä ääneen, että Carboreal ei puolusta fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vaan puhuu vain ja ainoastaan tieteellisesti todennettujen aitojen ilmastotoimien puolesta. Ilmakehä on edelleen tekonologianeutraali ja merkitystä tulisi olla vain hiilidioksidimolekyylien ja muiden kasvihuonekaasujen määrällä, ei ideologisilla mielipiteillä. Tämä ei ole rakettitiedettä.
Olennaista on, mitä tapahtuu maailmanlaajuisesti. Mahdollistamalla edelläkävijyyden ja markkinan kasvun ilmastotoimilla yksityisellä rahalla Suomesta voidaan viedä osaamista ilman käyntiä veronmaksajien kukkarolla tai taloutta kuristavia sääntöjä tai veroja.
Siten voimme auttaa muita maita saamaan Suomea kiinni ilmastotyössä. Päättäjien mietiskelylle ei ole kuitenkaan aikaa, sillä Suomi putosi kansainvälisissä ilmastotoimien vertailussa sijalle 11 ja ennusteiden mukaan ilmastotavoitteista tullaan jäämään ja pahasti.
Vaikuttavia ilmastopäätöksiä tulee tehdä välittömästi ja kanavoida rahoitus kuntoon aikaansaavimmille toimenpiteille ilman ideologista suhmurointia.
Jakeluvelvoitteen ja joustomekanismin muutos sai kuitenkin aikaan merkittävän muutoksen: Esitykseen on kirjattu, että aiheeseen liittyvät ilmastotoimet pitää tehdä Suomessa myös maankäyttösektoria hyödyntäen. Kyseinen lisäys on tärkeä, koska sekä valtion että yrityksien kesken on käyty keskustelua kaksoislaskennasta ja siitä, mitä Suomessa saa ja ei saa tehdä.
Suomen käytettävä omia vahvuuksiaan
Suomen pitää edetä vahvuuksilla ja luonnollisilla, riskittömillä toimilla. Hyvässä tarkoituksessa voidaan myös tehdä paljon hallaa, jos mennään huolettomasti testaamattomille vesille ja uusiin teknologioihin.
Kaikkia keinoja jälleen tarvitaan sekä kohtuutta, että kunnianhimoa kaikessa, mitä teemme. Primum Non Nocere, kuten lääkärit sanovat. Kaikki totalitariset ideologiat ovat historiassa olleet hyvin vaarallisia, niin natsismi, stalinismi kuin maolaisuuskin ja tolkun ihmisiä tarvitaan myös tässä asiassa. Hoito ei saa tappaa potilasta, eikä myöskään hoidon puute.
Suomen nykyinen kirjaus on siis linjassa EU-asetuksen 2023/839 sekä myös MARVIC-projektin tulosten kanssa, jotka molemmat ovat tuoneet jo aikaisemmin selkeyttä valtioiden välisiin laskentoihin sekä kauppojen kaksoislaskennan välttämiseksi.
Suomalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt sekä yhteisöt saavat siis kompensoida päästöjä kriteerit täyttävillä suomalaisilla ilmastotoimilla niin, että valtioiden välisten laskentojen ja kauppojen kaksoislaskennan välttämisen taakka on valtioilla.
Lisäksi on olennaista ja välttämätöntä, että EU:n tänä vuonna päätetty sertifioinnin kehikko etenee mahdollisimman nopeasti, koska tässä suuressa markkinassa Euroopasta on muodostumassa edelläkävijä.
Aiemmat markkinastandardit ovat valitettavasti osoittaneet toimimattomuutensa ja markkinalla on huutava tarve uudelle, ei-ideologiselle, aidosti tiedepohjaiselle sertifioinnille, mihin markkina on vastannut tuohon tarpeeseen.
Tätäkään markkinaa ei toki saa säädellä hengiltä. Ilmaston kannalta toki tärkeintä on toimien todellinen vaikuttavuus, ei ihmisten ideologisvaikutteiset keinotekoiset laskentasäännöt.
Kotimaiset yritykset ja kunnat edelläkävijöinä
Siinä missä valtiotason ilmastopolitiikka on junnannut pitkälti paikoillaan, suomalaiset yritykset ja kaupungit ovat tarttuneet toimeen. Muun muassa kaupunkien hankintakriteereihin on tullut vaatimuksia kompensoinnista ja rakennushankkeissa on alettu vaatia rakennetulle maalle maanvaihtokauppoja ja/tai muiden alueiden ennallistamista.
Lisäksi monet yritykset ovat alkaneet kertoa julkisesti omista kompensointitavoitteistaan, mikä kirittää vielä pohtivia yrityksiä lähtemään mukaan kestävyysmurrokseen.
Mitä nopeammin yritys, kunta tai valtio ymmärtää hiilensidonnan arvon, sitä halvempaa päästöjen kompensointi niille on. Odottelu kasvattaa kustannuksia, sillä esimerkiksi pörssimedia Bloomberg ennustaa EU-hiilitonnille hinnaksi jopa 150 euroa tämän vuosikymmenen lopussa.
Markkina hinnoittelee tällä hetkellä vapaaehtoiset, laadukkaatkin hiilitonnit vielä edullisesti. Kysyntä kasvaa kovaa vauhtia kohti vuotta 2030, jolloin monilla toimijoilla on konkreettisia nettonollatavoitteita.
Noiden nollapäästötavoitteiden tosiasiallinen saavuttamiseen ilman laskentakikkailuja vaatii lähes aina osittaista kompensaatiota. Kysynnän voimakas kasvu on perinteisesti vaikuttanut markkinalla kuin markkinalla hintaan merkittävästi, enkä usko, että maailma on tässä muuttunut.
Suomen valtion osalta on aikaisemmissa laskelmissa ja ennusteissa arvioitu, että Suomi jää tavoitteistaan ja joutuu kompensoimaan omia päästöjään 40 miljoonan ekvivalenttitonnin verran.
Laskelmissa oli arvioitu kompensaatioiden tonnihinnaksi 20–50 euroa, joten mikäli Bloombergin ja E&Y:n ennusteet pitävät paikkaansa, tulee veronmaksajille aiheutuva lasku moninkertaistumaan. 6 miljardia euroa pitäisi olla riittävän iso kustannus, jotta passiivisempikin virkamies tai poliitikko herää tilanteen vakavuuteen.
Tämä on toki sillä edellytyksellä, että sitoumukset oikeasti vaativat konkreettisia kauppoja tai sääntöjen noudattamatta jättämisellä olisi taloudellisia vaikutuksia. Toki EU-säännöksistä yleisesti finanssikriisissäkin nähtiin, että EU:n perinne ei ole aina pitää sitoumuksista kiinni, jos kiinni pitämisellä olisi aidosti merkittäviä vaikutuksia talouteen.
EU-tasolla säätely selkiytymässä
EU-tasolla on näkyvissä valoa tunnelin päässä, kun pitkään odotettu EU-asetus hiiliviljelystä ja hiilen tuotteisiin varastointiin tulee voimaan ensi tammikuun alussa.
Asetus noudattaa pitkälti tämänhetkisiä vapaaehtoisen hiilimarkkinan hyviä käytäntöjä muun muassa lisäisyyden, pysyvyyden ja varmennettavuuden osalta. Tärkeintä asetuksessa on kuitenkin se, että nykyiset käytännöt muutetaan laiksi samalla selkeyttäen markkinaa.
Lakiin kirjatut yhteiset pelisäännöt antavat vahvan selkänojan sekä tuottajille että asiakkaille, jotta tehokkaita toimia saataisiin entistä enemmän aikaan vahvistetusti. Asetuksen noudattaminen käytännössä edellyttää riittäviä resursseja jäsenmailta, jotta ne pystyvät varmistamaan hiilensidonnan tuottajat, näiden menetelmät sekä sertifioijat.
Kun otetaan huomioon Energiaviraston lausunnot resurssipulastaan jakeluvelvoitteen joustomekanismin yhteydessä, näyttää valitettavasti siltä, että Suomen osalta asetuksen täytäntöönpano tulee kestämään kauan. Toivotaan että olen väärässä, sillä onhan hallinnossamme kuitenkin huippuosaamista.
Nähtäväksi jää, paljonko mahdollinen viivästyminen haittaisi markkinan kasvua ja yritysten ilmastotoimia. On kansallisesti merkityksellistä, ettei asia viivästy, jotta Suomeen syntyy merkittävä uusi vientisektori.
Tuo ei valtiolta paljoa vaadi ja tässäkään meidän ei pidä antaa muiden maiden mennä meidän edellemme. Suomi pärjää vahvuuksillaan ja vahvuuksia pitää osata hyödyntää. Miljarditukien sijaan tuossa on konkreettinen ja nopeavaikutteinen pieninvestointi valtion hyvään hallintoon eli säädöksen nopea täytäntöönpano voisi poikia miljardihyödyt Suomen kansantalouteen.
Varsinaisen asetuksen lisäksi on odoteltu pitkään EU:n yhtenäistä hiilinielukrediitti- ja poistorekisteriä, joka olisi tulossa asetuksen mukaan vasta neljän vuoden kuluttua.
Todennäköisesti vihreän energian alkuperätodistuksien kaltainen rekisteri olisi toimiva ja odotettu lisä hiilinielukrediittien jäljitettävyydelle ja läpinäkyvyydelle, mutta tämän puute ei ole kuitenkaan este markkinan kehittymiselle.
Tärkeämpi seikka tulee olemaan sen sijaan varmistajien ja varmentajien rooli, johon toivommekin myös Suomen valtiolta nopeita liikkeitä ja riittäviä panostuksia. Ala kyllä tukee kehitystä omalta osaltaan, millä saadaan konkreettista kasvua kotimaahan.
Bakun ilmastokokous
Yksittäisillä ilmastokokouksilla ilmastomuutosta ei pysäytetä tai edes jarruteta, vaan ne ovat valitettavasti suurelta osin teatteria. Tarvitaan toimia, ei puheita. Tarvitaan markkina ja nyt markkina myös syntyy.
Valtioiden tulee luoda vain sääntely ja antaa markkinoiden tehdä tehtävänsä. Siten löytyvät kustannustehokkaimmat ja vaikuttavimmat toimet myös ilmastomuutoksessa. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, ilman ideologista painolastia. Neutraalisti tieteellisesti.
Esimerkiksi ilmastokaapuun puettu kehitysapu, jolla rakennetaan rannikon asukkaille sisämaahan meren pinnan nousun varalta turvallisempia koteja, ei ole ilmastotoimi, jos ja kun se ei vaikuta ilmastonmuutokseen. Hyvä ja tarpeellinen toimi se voi olla silti, mutta ilmastotoimi se ei ole.
On täysin harhaanjohtavaa puhua 298 tai 289 miljardin vuosittaisesta ilmastotoimirahoituksesta, jos merkittävä osa siitä kohdistuu toimiin, joilla ei ole mitään vaikutusta ilmastoon. Jos vaikutusta on, se voi olla jopa negatiivinen.
Täytyy muistaa, että sekä päästöt ovat edelleen jatkuvasti kasvaneet että helposti mitattavat kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat myös kasvaneet vuodesta toiseen, kuten noilla nettotoimilla luonnollisesti tapahtuu.
Vähennetään päästöjä, lisätään nieluja, lisätään hyvinvointia, käytetään kaikkia työkaluja tässä yhteisessä taistossa. Kuitenkin siten, että rajatuilla resursseilla huomio on kustannustehokkaissa toimissa, jotka eivät tapa taloutta.
Tulevillakin sukupolvilla on oikeus oikeudenmukaiseen, onnelliseen ja hyvään elämään, jota ei ehkä saavuteta, jos huomio on laput silmillä vain yhdessä asiassa. Tarkoitus ei tässäkään pyhitä keinoja.
Ilmakehä on teknologianeutraali ja hiilitonni on hiilitonni riippumatta siitä, miten se ilmakehästä poistuu tai miten se on sinne alun perin päättynyt.
Yhteenveto
Vapaaehtoinen hiilensidonta on nopeasti kehittyvä markkina, joka tulee kasvamaan lähivuosina merkittävästi. Suomella on omien maavarojen, metsätalouden osaamisen ja lakisääteisten rekisteriensä kautta erinomainen mahdollisuus olla markkinoiden edelläkävijä ja luoda hiilinieluista valtava vientituote.
Boston Consulting Group arvioi viime vuonna, että hiilinielumarkkinoiden arvo voi olla jopa satoja miljardeja euroja vuoteen 2040 mennessä. Päättäjien lähitulevaisuuden valinnat tulevat näyttämään, pystyvätkö suomalaiset yhtiöt kotiuttamaan näitä miljardeja Suomeen vai karkaavatko ilmastotoimet ulkomaille.
Suositaan suomalaista, luodaan kasvua ja pelastetaan samalla planeetta. Me kaikki yhdessä.
Janne Saarikko
Hallituksen puheenjohtaja
Carboreal Oy
Comments